Jyväskylän Sana-Sepot ry

Suomen Lausujain Liitto ry

Suomen Lausujain Liitto ry

Suomen lausujain Liitto (SLL) juhli 80-vuotistaivaltaan v. 2018 mm. järjestämällä jäsenyhdistyksilleen mahdollisuuden osallistua AIKA-teoskokonaisuuteen.

Juhlavuoden teemana oli Liikkuva runo/Rörlig dikt ja liiton tavoitteena oli toteuttaa yhdessä jäsenyhdistysten kanssa noin 15 liikkuvaa esitystä ympäri Suomea loppukevään 2018 ja joulun 2018 välisenä aikana. Esitysten ohjaajina toimivat Eero Ojala, Marjut Maristo ja Henri Tuulasjärvi. Esitykset oli tarkoitus valmistaa 2-3 viikonlopun (tai 5-8 arki-illan) mittaisten työpajojen aikana. Kutakin esitystä harjoiteltiin ohjaajan johdolla tuo määrä. Esitykset suunniteltiin ja rakennettiin  siten, että niitä voi esittää eri tiloissa.

Sana-Sepot osallistui AIKA-työpajaan Henri Tuulasjärven ohjauksessa viikonloppuna 5. - 7. 10.2018 Jyväskylässä. Työpajassa valmistettiin Maila Pylkkösen teksteistä 7 minuutin mittainen esitys Inkoonpuuroa, joka esitettiin  lauantaina 13.10.2018 Jyväskylässä ostoskeskus Forumin FoRumba-tapahtumassa. 

Sana-Sepoissa toimivista tai toimineista henkilöistä Suomen Lausujain Liiton taiteilijajäseniksi eli lausuntataiteilijoiksi ovat yltäneet ainakin Aaro Huovila (kuoli 2014), Jouko Heikkinen, Leena Huovila, Annikki Karikoski, Anne Lehtimäki, Kaisa Miettinen (kuoli 2012), Sirkka Penttinen (kuoli 2018), Hellevi Piispanen, Maija Piitulainen, Jaana Polamo, Päivi Ala-Mutka ja Ansa Leinonen. Aaro Huovila ja Kaisa Miettinen oli kutsuttu SLL:n kunniajäseniksi.

www.suomenlausujainliitto.fi

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Suomen Lausujain Liitto ry täytti 75 vuotta vuonna 2013.  Sana-Seppojen onnittelutervehdyksen SLL:n juhlaan 5.10.2013 vei Hellevi Piispanen.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Uusimmat kommentit

26.11 | 17:55

Hei! Varaisin yhden lipun maanantain 28.11.22 klo 18.30 näytökseen.

24.11 | 14:37

Hei Anna! Ilmoita minulle kumpaan näytökseen olisit tulossa. Soita min...

24.11 | 13:53

Hei, kiva kuulla, mutta mistä voin ennalta ostaa lippuja?

01.11 | 13:04

Kohdista Ajankohtaista ja Tulevaa ohjelmistoa näkyy tämän syksyn 202...