Lämpimät kiitokset kaikille Kirkasvaloa-esityksen valmistamiseen ja toteuttamiseen osallistuneille!
Lämpimät kiitokset innostaville yleisöillemme molemmissa esityksissä!
¤¤¤¤¤
Ohjaaja Nousiainen käyttää nykyisin nimeä Susi Nousiainen. Suden ohjauksessa valmistetaan opiston tuntien puitteissa kevääksi 2010-luvulla julkaistusta runoudesta ohjelma Kirkasvaloa. Hellevi Piispanen vastaa
muusta Sana-Seppojen ohjelmatoiminnan järjestämisestä.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Sana-Seppojen uudeksi ohjaajaksi on valittu Milla Nousiainen. Tervetuloa, Milla! 🙂
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Sana-Sepoista
Päivi Ala-Mutka, Matti Hyyppä,
Saara
Töllinen ja Ritva Vehviläinen esiintyivät Vanhusten viikon Päiväiltamissa Kivistön työväentalolla 5.10.2016.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Sana-Sepoista
Ansa Leinonen
ja
Hellevi Piispanen
esittivät ohjelmansa
Tahdon joka marjan maistaa Ristiinassa
Varkaantaipaleen kanavan juhannustansseissa
24.6.2016.
Kiitos innostuneelle yleisölle!
http://metsatila.fi/juhannus/
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Jyväskylän kansalaisopiston opistolaisyhdistys juhli 80-vuotistaivaltaan Kiviniemessä
Olipa mukava käydä esittämässä jouluisia runoja Säynätsalon uudella seurakuntakodilla ke 10.12.2014 klo 19!Lämpimät kiitokset yhteistyökumppaneillemme Keljonkankaan
Martoille, Säynätsalon alueseurakunnalle ja Jyväskylän kansalaisopistolle.
Erityiskiitokset mainiolle yhteislaulujen säestäjälle, kanttori Tiina Laiholle.
Mukavat olivat myös jouluiset runokahvit
Häggmanilla la 13.12.2014. Lämpimät kiitokset Häggmanin henkilökunnalle ja pitkäaikaiselle yhteistyökumppanillemme hanuristi Seppo Marttiselle.
Hyvää joulua ja onnellista runon vuotta 2015 kaikille ystävillemme!
Olipa mukava käydä esittämässä jouluisia runoja Säynätsalon
uudella seurakuntakodilla ke 10.12.2014 klo 19!